Uutta kun ei nyt tunnu valmistuvan, ajattelin esitellä nämä hiuspannat, jotka olen tehnyt varmaan 10 vuotta sitten.
Ostin Seppälästä tuon roosan värisen ja tykkäsin siitä niin kovin, että tutkailin sitä jonkin aikaa ja suunnittelin oman. Nyt nämä ovat taas ajankohtaisia, kun kasvatan hiuksia ja niitä ei saa laitettua mitenkään. Näillä on helppo vetäistä hiukset johonkin malliin. Tein näitä kolme itselle, yhden serkulle ja yhden ystävälle. Johonkin olen hävittänyt lilan värisen, mutta nämä ovat jäljellä.
Ja ohjekin löytyy, ihme kyllä olin kirjoittanut sen ylös sellaiseen paikkaan, etten ole heittänyt menemään.
Nämä on tehty virkkaamalla, vihreä on Butterfly- langasta ja musta Tennesseestä. Roosassakin piti kuminauhaa jatkaa (miksiköhän en ole vaihtanut sitä kokonaan?) ja samalla systeemillä laitoin noihin omiinkin kuminauhat niskaan.Olen vähän omituinen käsityöharrastaja :)
Virkkauksia pystyn suunnittelemaan itse ja tekemään vaikka mitä, mutta en erityisemmin tykkää virkkauksesta, kun se on miun temperamentille liian hidasta.
Ompelemisessa pystyn säveltämään ja oikomaan ohjeita ja joitain asioita suunnittelemaan itse.
Neulomuksissa pystyn jotain ihan pientä suunnittelemaan itse. Lähinnä kuvioita, mutta jos neulon paidan, takin tai jotain vaatetta, seuraan orjallisesti ohjetta. En osaa laskea silmukkatiheyksiä tms. Ja silti neulomisesta tykkään kaikkein eniten ja olen äärettömän hidas neuloja. Eikö olekin kummallista? :)
Nyt täytyy mennä neulomaan niitä likan poikakaverin lapasia, jotta saa ne vielä talven aikana :)
Niiden kanssa on vähän ollut ongelmia (piti purkaa pari kertaa), kun siirsin sen neulontatuolin makkariin. Sohvalla ei pysty, eikä näe neuloa. Onneksi meillä oli toinen samanlainen tuoli, joten siirsin sen varastosta olkkariin ja nyt voin taas neuloa. Ja tuolista en enää luovu!
torstai, marraskuu 05, 2009
Jotain vanhaa
Lähettänyt Siru71 klo 11:21 0 kommenttia
Tunnisteet: Käsityöhöpinät, Virkkaus
maanantai, marraskuu 02, 2009
Maanantai ja Marraskuu
Täällä ei ole tapahtunut mitään. Eikä ole ollut vapaa-aikaakaan yhtään. Viikonloppu meni iltavuoroissa töissä ja aamuisin nukuin pitkään. Tänään olin aamuvuorossa, joten tuntuu, että pelkkää työtä, työtä, työtä tehdään (joku laulun pätkä muistui mieleen).
Torstaina ja Perjantaiaamuna vaihdoin kyllä järjestystä hieman olkkarissa ja makkarissa, mutta ei niistä kuvia viitsi ottaa. Neulontatuolin kannoin makkariin, kun olkkari on niin tajuttoman täynnä tavaraa, että tulee ihan ahtaan paikan kammo. Tai tuli, ei tule enää :)
Kampauspöydästä luovuin suosiolla, koska en siellä koskaan edes kampaile. Se homma hoituu eteisessä. Kampauspöytä toimii nykyään ompelupöytänä ja ompelupöytä telkkaripöytänä. Että semmosta kierrätystä.
Muuten en ole tehnyt oikeasti mitään muuta kuin työtä. Paitsi Perjantaina siivottiin porukoilla ja siihen vierähti aika monta tuntia. Mutta jospa sitä kohta kävisi vaikka tallennuksesta katsomaan Pienten perhettä, miun uusi lempisarja. Tykkään katsella tuollaista tosi-tv:tä, jossa pääsee mukaan tavalliseen arkeen. Ja sitten myöhemmin jos kävisi neulomaan niitä lapasia nuoremman likan poikakaverille. Pientä puuhaa Maanantai-iltaan :) Kiva vaan olla möllöttää ilta kotona vaihteeksi :)
Mukavaa viikon alkua kaikille :)
Lähettänyt Siru71 klo 16:40 0 kommenttia
Tunnisteet: Höpinät
torstai, lokakuu 29, 2009
Torstai on toivoa täynnä =)
Lähettänyt Siru71 klo 10:28 3 kommenttia
tiistai, lokakuu 27, 2009
Iltavuorossa
Kiitos kaikille lapaskehuista :)
Ja Mammeli kysyi, otinko Sikainfluenssapiikin. Juu, otin ja arvaatteko kuin pelotti?! Just aamulla olin lukenut kaikenlaisista sivuoireista ja aika pahoja olikin jotkut. Ja itse piikki aina kammottaa. Turhaan jännitin, ei se tuntunut juuri miltään, ampiaisen pisto koskee enemmän.
Puolen kahden maissa sen sain ja pari tuntia meni ihan ok. Sitten rupesi koskemaan olkapäähän ja koko ajan on pahentunut, mutta kyllä tän kestää. Samalla tavalla joskus koskee, jos olkapää venähtää tai nukkuu yön huonossa asennossa. Nivelkipuja on myös ruvennut tulemaan, mutta jos nää sivuvaikutukset jää tähän, ei mitään hätää. Ei nää kestä, kuin pari päivää ja sitten on ohi.
Tai no, katotaan huomenna, tuleeko lisää tai pahempaa.
Mutta nyt ihan ok. Työt tältä illalta tehty ja voi rentoutua koneen ääressä. Hyvää yötä!
Lähettänyt Siru71 klo 19:44 5 kommenttia
Tunnisteet: Höpinät
Pinkkiä
Olipa hauskaa neuloa pinkistä langasta lapaset. Ihanaa suorastaan, mustan langan jälkeen. Nämä valmistuivat aivan kuin itsestään. Eilen sain peukalot valmiiksi ja päättelin langat illalla.
Lanka on jotain parikymmentä vuotta vanhaa tädiltä saatua. Muistan vain sen, että on 100% villaa. Mutta aika outoa lankaa, joustamatonta. Kun silmukkaa venyttää, se jää pitkäksi, eikä palaudu normaaliksi. Siksi(kin) nämä näyttävät epätasaisilta ja epäsiisteiltä. Aloittelijan neulomilta.
Puikot olivat 3,5 ja malli oma.Nyt ei puutu enää kuin yhdet luvatut lapaset. Nuoremman likan poikaystävälle. Keskiviikkona aloittelen, jos ei rokotus kipeytä kättä liikaa...
Lähettänyt Siru71 klo 8:52 5 kommenttia
Tunnisteet: Sukat ja lapaset
maanantai, lokakuu 26, 2009
Se on sit arki taas
Ja lomat on lusittu taas tällä erää, seuraava on sitten Loppiaisviikolla. Joten ei liian pitkä väli :)
Ja tiesinhän mie sen, että ensimmäinen yö loman jälkeen menee ihan persuuksilleen. Tuli nukuttua n. 4 tuntia, heräsin puol neljä, oli nimittäin pitkä aamu! Nyt pitää yrittää touhuilla jotain, että ensi yönä nukuttaisi paremmin.
Tänään saimme pitkästä matkasta kirjeen. World Visionin kummitytöltä Perusta. Tyttö on nyt 6-vuotias ja 3 vuotta olemme olleet hänen kummejaan. Kirjeessä oli koulutietoja ja tytön tekemä kirjanmerkki. Sööttiä :) Pitäisi meidänkin kirjoittaa hänelle ja lähettää jotain pientä kivaa. Nyt jos laittaa, ehtivät ehkä Jouluksi, tai sitten eivät.
Huomenna pitäisi käydä ottamassa sikainfluenssa-rokote. Voi kääk, pitikin laittaa nimi listaan... kun kaikki muutkin...
Nyt tulee vähän tökstöks tekstiä, ei jaksa oikein keskittyä, joten taidan painua huomista ruokaa tekemään. Eipähän tarvi huomenna tehdä ennen iltavuoroa.
Lähettänyt Siru71 klo 17:06 3 kommenttia
Tunnisteet: Höpinät
lauantai, lokakuu 24, 2009
Aloevera Nalle
Sain vihdoin ja viimein ne mustat lapaset valmiiksi. Oli aika tuskallista neuloa mustaa lankaa syksyn pimeydessä. Musta imee kaikki vähäisetkin valot ja mitään ei näe, vaikka kaikki mahdolliset valot oli koko ajan päällä.
Lankana oli Aloevera Nalle, ensimmäinen ja viimeinen kokeilu tätä lankaa. Hyviä puolia siinä oli, että sormenpäät ovat pehmeät ja hoidetun tuntuiset, lanka ei pistele ja neuloessa liukuu hyvin. Huonoa siinä on, että aivastelin, yskin, pärskin ja niiskutin koko ajan ja vasen silmä rupesi rähmimään niin, että en meinannut välillä nähdä sillä yhtään mitään ja silmään tuli eräänlainen kalvo. Äiti sanoi, että se Aloevera varmaan "pölisi" niin kovin neuloessa. Tuosta Aloeverasta tuli mieleeni, että joskus kävin lääkärillä aurinkoihottuman takia ja olin käyttänyt Aloevera-rasvaa ihottumaa rauhoittamaan. Lääkäri käski lopettamaan sen käytön erittäin allergisoivana aineena.
En ole koskaan tehnyt Nalle-langasta lapasia ja tarvitsin siihen ohjeen. Löysin vanhan Novitan 90-luvun alulta. Neuloin ohjeen mukaan ja kun rupesin peukaloita tekemään, huomasin, että ohjeessa oli virhe. En kuitenkaan purkanut lapasia, vaan sovelsin. Peukalot on nyt liian isot/paksut, mutta korjasin virheet, jos joskus vielä teen tällä ohjeella.
Mallineule on Rinsessa-tyyliin.
Lähettänyt Siru71 klo 9:35 3 kommenttia
Tunnisteet: Sukat ja lapaset
torstai, lokakuu 22, 2009
Loma yli puolenvälin
Vielä on lomaa kuitenkin jäljellä :) Huomenna tiedossa löhöpäivä, on sitä tullut ahkeroituakin, vaikkei siltä tunnu. Tuntuu, etten mitään ole saanut aikaiseksi, mutta kun oikein muistin sopukoista pinnistelee, olen mie tehnyt vaikka mitä. Toissapäivänä tyhjensin vaatehuoneen ja pesin sen lattiasta kattoon, täytin ja järjestelin sen. Meidän vaatehuone on niin iso, että siellä mahtuu mankeloimaan ja tavaraa siellä on ihan tajuttomasti, onneksi mies auttoi kantelemisisssa. Eilen vaihdoin keittiöön ja olkkariin verhot, jotka silitin tietysti ennen sitä, mankeloin ja silittelin muitakin pyykkejä ja olen kaksi päivää pessyt pyykkiä aamusta iltaan.
Tänään siivottiin miehen kanssa, matot ja kaikki tyynyt ja pöytäliinat puisteltiin ulkona ja tehtiin oikein kunnon suursiivous. Ja pari päivää ollaan mietiskelty uutta sohvaa, tänään siivouksen jälkeen tuli viimeinen niitti. En kerta kaikkiaan jaksanut ruveta silittämään sohvaan irtopäällistä (tunnin homma) ja niin marssittiin SuomiSoffaan. Siellä kierreltiin ja koeistuttiin erinäisiä sohvia ja siinä touhussa meni tunti! Ja kolme eri myyjää tuli avuliaana kyselemään, voiko olla avuksi. Viimeinen oli sitkein, seurasi perässä kiltisti ja myö istuksittiin sohvilla :) Mieli muuttui monen monta kertaa, kun siellä on PALJON sohvia, välillä oltiin jo pyörällä päästämme, että emme osanneet päättää mitään. Menimme ostamaan kahden istuttavaa perusmallia, välillä mietimme jo divaanimallia ja välillä kolmen istuttavaa ja viimeisenä päädyimme kahden istuttavaan mekaniikka-sohvaan, molemmat saavat jalat rahille, joka tulee sohvan sisältä ja selkänojan saa nurin. IHANA! Ja kissojen kestävällä kankaalla, tietty. Toimitusaika on neljä viikkoa, tuovat uuden ja vievät vanhan pois. Tää sohvan osto oli loman (loppu)huipennus, ette usko kuin ihminen voi tulla onnelliseksi tälläisestä pienestä asiasta :) Puusohvasta mie en luovu, koska olen nähnyt sen eteen niin paljon vaivaa ompelemalla erilaisia päällisiä ja tekemällä siitä kivan pikkupesän.
Sohvakuvia odotellessa laitan kuvan kynttilätarjottimesta, jonka löysin vaatehuoneesta. Äiti sen miulle antoi silloin, kun muuttivat kerrostaloon.
Lähettänyt Siru71 klo 17:27 2 kommenttia
Tunnisteet: Höpinät, Sisustus ja tuunaus
keskiviikko, lokakuu 21, 2009
Tunnustus
Sain söpön tunnustuksen Unan maailma-blogista Unalta ja olen tosi iloinen siitä ja kiitollinen myös.
Mukana olivat seuraavat ohjeet:
Anna tämä tunnustus blogeille, jotka tuovat sinulle iloa
ja innostusta syksyn harmauteen.
1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa) joille haluat tunnustuksen antaa
ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.
Heille mie tään annan :)
Kati
Mammeli
Sude
Lähettänyt Siru71 klo 14:49 3 kommenttia
Tunnisteet: Höpinät
tiistai, lokakuu 20, 2009
Talvi tuli
Eilen satoi ensilumet ja se yllätti meidät jälleen. No, oikeasti lamaannus on vallannut meidät ja kesäkalusteet jäivät ajoissa purkamatta.Nasukin pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa "nauttimaan" lumesta. Ja likka pääsi luvan kanssa käyttelemään kameraa :)
Julia viihtyy parhaiten sisällä.
Nyt on parasta painella neulontahommiin, tilauksessa on kolmet(!) lapaset ja näiden lisäksi kesken on:
- peitto (ufo)
- palmikkotakki
- Tempo-tunika
- pitsikukista yksi juttu
Ja suunnitelmissa on Joululahjoja. Apua! En mie kerkiä kaikkia tekemään. No, ensin pietään tuumaustauko ja kuppi kahvia ja sitten aloitan.
P.S: Eilen laitoin kesä- ja muut ohkasemmat takit pyykkiin, niitä tuli iso Ikea-kassillinen kukkuroillaan...
Lähettänyt Siru71 klo 8:11 2 kommenttia
Tunnisteet: Höpinät, Kissat, Käsityöhöpinät, Piha ja Puutarha










